![]() |
| Aamuvirkku rotta |
Taivas on seesteisen sininen nyt kun katson ikkunasta ulos. Oksat ovat vielä paljaat ja maisema on karu. Synttärit tuli ja meni. Sinivuokot kukkivat synttäreiksini niin, kuin aina ennenkin. Ja olen nähnyt leskenlehtiä ja krokuksia pilkistävän ruskeasta ruohottomasta maasta.
Nyt meillä on taas toimiva telkkari huushollissa. Sain paljon synttäri rahaa sukulaisiltani ja saimme lopulta kasaan tarpeeksi massia uuteen töllöttimeen. Kiitos kaikille!
![]() |
| Sinivuokka kurkistaa Liedossa |
Perjantaina taas tuli suuri suru kotiimme.. Lähdimme illalla eläinlääkäriin kummankin rotan kanssa ja toinen ei enää palanut. Piko hyppelee nyt jossain onnellisessa paikassa Tanen, Clintin, Stevenin ja Einon kanssa. Piko oli vuoden vaihteesta lähtien alkanut laihtua ja se oli ollut todella väsynyt ja eloton. Sillä oli entistä vaikeampi hengittää kuin yleensä. Piko sairasti pienenä pahan flussan (mykoplasma muistaakseni) ja se söi pitkän antibiootti kuurin. Sairaudesta johtuen se pihisi hengittäessään.
![]() |
| Pojat hengailee |
Olin myös aiemmin ihmetellyt miksi Pikon tassut ja korvat olivat todella kylmät verrattuna muihin rottiini. Joskus kun Piko joi niin voisin vaikka vannoa, että sen kieli näytti joskus sinertävältä. Perjantaina saatiin tähänkin vastaus, Pikolla oli sydänvika ja eläinlääkärin mukaan vakava sellainen. Kuulemma oli ihmi että se oli näinkin pitkään elänyt, sydänvian ja hengitysvaikeuksien kanssa. Eläinlääkärin mukaan oli vain parasta antaa Pikon mennä.
Minusta ei ole vieläkään oikein päättää toisen kohtalosta.. Mutta toisaalta en halua antaa toisen kärsiä.. kitua kuoliaaksi. Ikävöin Pikoa kovasti ja minua harmittaa ettei minulla suotu enempää aikaa sen kanssa.
![]() |
| Viimeinen kuva Pikosta |
Samana iltana oli jo mietittävä Maxille kaveria. Ajattelin että olisi kiva saada Maxille kaveri Ratsianilta, mutta verkkosivuilla ei ollut poikasia luovutettavana. Ratsianilta siksi, koska Maksi on sieltä ja rotta löytyisi jostain Espoon alueella. Sitten menin Zaya's rottalan verkkosivuille ja sielä oli luovutettavana poikasia. Innostuin todenteolla, sillä Clint ja Steven olivat tulleet sieltä (elämäni ensimmäiset rotat). Toinen kasvattajista, Tellu on kaverinani facebookissa ja menin suoraan häneltä kyselemään chatin kautta olisiko pientä poikaa vapaana ja OLI! 7 viikkoinen siamese russian blue point rex poika rubiinin punaisilla silmillä varustettuna!! Huokailin jo hieman että täytyisi mennä hakemaan pikkuinen Turusta asti, mutta Tellu sanoi tulevansa viikonloppuna Helsingissä järjestettävään PetExpoon ja että voisi tuoda poikasen mukanaan. Olin niin iloinen! Suretti hieman että meille tulisi niin pian uusi rotta. Ei Pikon kuolemasta ollut edes 24 tuntia kulunut. Mutta ei Maxia sen takia saisi pitää yksin. Rottaa ei ikinä saa pitää yksin.
![]() |
| Maxi etsii kaveriaan. "Missä oot???" |
Menimme siis lauantaina kultani kanssa messuille. Katselimme tunnin pienoislentokoneita ja muita ModelExpon ihmeitä, kunnes siiryimme PetExpon puolelle. Kiertelimme hallia ja ihastelimme rottanäyttelyn rottia. Rakastuin näyttelyssä erääseen isoon ja paksuun russianblue rotta herraan, joka osasi olla todella hienosti valjaissa. Sydämeni suli! Sain myös hyviä neuvoja muilta rottaharrastajilta esim. millaiset valjaat olisivat rotalle parhaat. Seurasimme rotta-agilitia ja tongin jyrsijäkojut läpi. Sitten Zaya's toinen kasvattaja, Saija luovutti minulle kovasti odottamani pikku herran. Näimme myös tämän veljen joka suuntasi exposta Tampereelle.
Heti hoidettuamme bisnekset suuntasimme taajamajunalla kohti Leppävaaraa ja sieltä sitten bussilla Otaniemeen. Pikkuinen oli niin väsynyt matkanteosta, että se nukkui sikeästi heti kun laskin sen kantokopassa häkin viereen. Pikkuinenhan oli aamulla aikaisin lähtenyt Turusta Helsinkiin ja ollut siellä monta tuntia kopassa ja sitten vielä minun höykyttämänä.
![]() |
| Vallu koisii boxissa |
Keksimme illan aikana sille nimenksi Vallu. Tutustutin poikia illan mittaa pienen hetken kerrallaan ja Maxi pomotti kovasti pikkuista. Onneksi Vallu osasi pitää puoliaan ja ne kaverustuivat nopeasti. Vallu pääsi jo ekana yönään meillä nukkumaan samaan häkkiin. Aamulla kyllä hieman jännitti oliko jansterista jäljellä muuta kuin märkä läntti! Hyvin oli kuitenkin yö mennyt ja nyt ne jo nukkuvat koko ajan vieretysten.
![]() |
| "Moih! Oon Vallu!" |
Pidin Saijan neuvosta vaarin ja olen nyppinyt joka päivä hieman Vallun peitin karvoja, jotta se tottuisi siihen ja karva pysyisi pehmeänä ja hyvän näköisenä. Maxia olen kouluttanut hieman skeittaamaan ja olemme jo edistyneet niin pitkälle, että Maxi selvästi ymmärtää skeittilauden kosketuksen tuottavan palkinnon. Annan palkaksi riisimuroja, suurta herkkua!
Kevättä kulutellessa, hyvää pääsiäistä!
![]() |
| Vallu virpoo tuoreeksi terveeksi tulevaksi vuodeksi. |
Jessica :3

































