Sivut

lauantai 31. maaliskuuta 2012

[Untitled]

Hyvää pääsiästä kaikille!



Kevät on viimeinkin virallisesti koittanut ja asunnossamme vihertää runsaasti. Kylvin hieman raeruohoa isoihin lasipurkkeihin ja koristelin kauniita ruskeita munia helmitarroilla. Ruskeita munia oli kyllä vaikea löytää Helsingin keskustasta, mutta onneksi löytyi luomumunia. Ovat muuten huomattavasti herkullisempia kuin "normaalit" munat. Kuvan munat ovat tyhjäksi puhallettuja.


Olemme kylvänneet myös syötäviäkin kasveja kesää varten. Ajattelimme tehdä parvekkeesta kesäkeitaamme
sillä vietämme näillä näkymin kesän pääkaupunkiseudulla. Ensimmäinen todellinen kaupunkikesäni. Haluan hankkia jopon ja polkea kesäistä Esplanadia pitkin. Mutta niistä ruokayrteistä, kylväsimme pinaattia, punamangoldia, basilikaa ja chiliä. Nyt ne ovat itäneet ja tänään sitten kylväämme ne varsinaisiin kasvuastioihinsa. Poustaan siitä sitten myöhemmin lisää kuvia.
Viereisessä kuvassa on muuten basilikan alkuja.


Villasukkien kutomisintoni on jälleen palannut ja päätin aloittaa helpoilla sukilla. Nämä sukat lämmittävät sormia tai varpaita mukavasti!

Vielä on muitakin käsitöitä viimeistelemättä, kuten parit palatossut, kimono-villapaita ja kymmenen muuta vielä aloittamatonta työtä. Enköhän saa ne ensi talveksi valmiiksi. Kovasti olisin niitä halunnut alkaa jo tekemään, mutta pakotan itseni nyt ensisijaisesti opiskelemaan, jotta valmistuisin tänä keväänä. Insinöörityöni itse työ on viimeinkin valmis ja enää on kirjoitus homma vietävä loppuun ja pidettävä esitelmä insinööritöiden seminaarissa toukokuussa. Kun valmistun on taas aikaa käsitöilleni. Sain aika paljon kehuja tekemästäni työstä, koska sillä työntekijä saa säästettyä merkittävästi aikaa.

Olo on nyt helpottunut koska koulu on loppusuoralla ja kesä on lähellä. On todella mukava herätä auringon paisteeseen ja ehtiä nauttimaan auringosta töiden jälkeen. En tiedä toisin onko Vallu kanssani samaa mieltä. Tänäkin aamuna se siristeli minulle punaisia silmiään aamun sarasteessa ja painui muitta mutkitta takaisin koppiinsa todettuaan ettei minulla ollut hänelle mitään herkkua tarjolla.

Vallun kanssa on ollut mukavaa hiljaiseloa. Päivät nukutaan ja illat sitten vietetään yhdessä aikaa, joko kaikki löhötään samalla sohvalla tai Vallu omassa riippumatossaan. Kovasti se tykkää pyöriä Salomonin sylissä ja viereisessä kuvassa se torkkui hetken kainalossa sillä aikaa kun siivosin tämän häkkiä.

En kuitenkaan vielä kerro blogissani mitä karkauspäivänä tapahtui! Kaikki läheiseni jo tietävät, ja lupaan paljastaa sen blogissani kyllä myöhemmin!

Nauttikaa valoisista vuorokausista!
Terveisin, Jessica

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti